”Joskus unelma voi toteutua.” ”On tekemistä muiden kanssa, eikä tarvi olla yksin.”
Mahis on tuonut oivan lisämahdollisuuden vanhempien eron kokeneiden nuorten kanssa tapahtuvaan toimintaan.
Yhden Vanhemman Perheiden Liitto on kouluttanut toimijoitaan Mahis-ohjaajiksi, joiden luotsaamina on käynnistynyt jo useampikin Mahis-ryhmä. Mahis on osoittautunut toimivaksi malliksi eroperheiden nuorten kasvun tukemisessa ja osallisuuden mahdollistamisessa.
Lue Nuorten Akatemian blogin Vieraskynästä lisää siitä, miten Mahis on solahtanut osaksi organisaation toimintaa.
Ja, jos mielessä alkoi kutkutella ajatus oman organisaation Mahis-koulutuksesta, ole toki yhteydessä:
saara.kallio-kokko[at]nuortenakatemia.fi.